maanantai 4. toukokuuta 2015

Lämmitettävä kauratyyny ja muita ajatuksia

Aloitetaan vaikka niillä muilla ajatuksilla. Tässä on ollut todella pitkä tauko ja ihan syystäkin, olen kovasti pohtinut tämän blogin kohtaloa ja jatkanko tätä vai en. Lähinnä tämä on ollut osittainen muistiinpano väline vähän niinkuin kynä ja lehtiö. Saan tänne kuvat ja ydin tiedot tekemisistä. Toisaalta myös tänne on tullut kirjoiteltua muutakin.

Tulin siihen tulokseen, että ainakin nyt toistaiseksi jatkan tätä ja katsotaan mihin tämä kehkeytyy. Lopahtaako kokonaan, jatkuuko hitaanlaisena kirjoittamisena vai kenties vilkastuu? Paljon on kerennyt tapahtua ja tuotoksiakin syntyä. Laitan niitäkin tänne tulemaan kun vaan kerkeän näpyttämään tämän muun hulinan keskellä.

Paljon on asioita tapahtunut tämän hiljaiselon aikana. Olen saanut suoritettua lähihoitajan ammattitutkinnon, meille on tulossa perheenlisäystä heinäkuussa ja ollaan muuttamassa. Mitähän muuta.  
Itse asiaan, että pääsen tänä yönä nukkumaankin vielä. Ajatus asteella on hautoutunut lämmitettävän kauratyynyn teko jo tovin jos toisenkin. Vihdoin ja viimein sen nyt sain tehtyä. 

Kaikki materiaalit löytyivät kotoa, jopa kuoreton kaura. Kangas on paksua puuvillaa, joskus kirpputorilta ostettu.

Kauratyynyn mitat:
Pituus n. 60 cm 
Leveys n. 11 cm
Yhden "taskun" koko n. 15 cm pitkä 
Kauraa n. 750 g 

Soveltuu myös miehen hartioille
Mies pääsi toimimaan malli hartioina. Mitat on sellaiset, että käy myös miehisen miehen hartioille. Hyvin näytti mittojensa puolesta istuvan. 
Aivan varmasti tulee käyttöä olemaan kun hartia/niska seutu jumiutuu. 
Näihin kuviin ja tunnelmiin Hyvää yötä. 

1 kommentti:

  1. Laitoin siulle haasteen, joka löytyy blogistani: http://sokeria-ja-langanpatkia.blogspot.fi/2015/08/kysymyksia-ja-vastauksia-blogihaaste.html

    VastaaPoista