torstai 26. syyskuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä.

Heissan piiitkästä aikaa. Tässä on tovi vierähtänyt viime postauksesta ja sitä pyydän anteeksi. 
Olin tuossa reilun viikon vuodelevossa ja huomenna tulee nyt viikko täyteen, että olen saanut liikkua vähän normaalimmin. Pieniä ompelu juttuja olen tehnyt nyt kun olen sairaslomalla äitiyslomaan asti. Niistä myöhemmin lisää. 
Itse asiaan miksi postaan niin on mikrosuklaa kakku!! Kiitos Tupperwaren silikoni leipä vuoan olen niin rakastunut tuohon! <3 nyt jopa sain käsiini ohjeen (kiitos äitini, hänkin Tupperwaren-konsultti) johon ei tarvita suklaata vaan kaakaojauhe riittää. Minä sitten himoissani tein kyseisen mikro suklaakakun. 
Ja sellainen siitä tuli näyttää ihan samalta kuin suklaallakin tehty. Nyt maistelemaan. Ohjetta myöhemmin. 
Hauskaa torstaita!! 
<3:llä Riina 


maanantai 2. syyskuuta 2013

Syyskuu

Sataa, sataa ja vielä kerran sataa.. Poikkeuksetta koko päivän on satanut. Plääh.. Aloitin eilen ompelemaan siihen mainitsemaani kukkarokehikkoon pussiosaa, tuossa se pöydällä nyt sitten odottaa reunan liimausta ja kehikon paikalleen laittoa. Inspiraatio on niin hukassa kun olla ja voi. Olen taas niin väsynyt ja tukossa ollut koko päivän. Luulin jo eilen, että tää tauti ois hellittämään päin mutta kattia kanssa! 
"Uutiset" ei vielä varmistunut joten niistä ei sen enempää kaikki ajallaan. Pääsin tänään puolilta päiviltä pois koulusta, mitään en ole saanut aikaiseksi. Nukuin ainakin parin tunnin unet nyt iltapuoleen ja väsyttää edelleen. Ehkä pitäsi vaan ruveta asennoitumaan tähän, märkään ilmaan, pimeyteen, kosteuteen ja viileyteen. Ei tästä tule mitään kun kaikki asiat vaan junnaa paikallaan. Mur. Kouluhommiakin odottaa hervoton nippu tekijäänsä.
Mutta jospa se nyt tästä taas iloksi muuttuisi kun saisi nukuttua yön kunnolla, viime yö menikin hyvin rattoisasti valvoessa, Papulla ei ollut osuutta asiaan. Hän oli oikein rauhallinen massussa vaikka minä pompinkin hereillä. Huomennakin olisi onneksi koulua vaan klo. 8-14 niin pääsee sitten jo suht hyvissä ajoin pois. Mutta tämä tyttö suunnistaa nyt unten maille jos sitä vaikka nukkuisi myös sitten aamuyön tunteina. 
On kyllä niin perusnegatiivinen postaus että. 

Hyvää Yötä ja Kauniita Unia!
<3:llä Riina

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Rästi postaus

Moikkelis! Eli puhuin tuossa aikaisemmassa postauksessa niistä koulu hommista mitä ollaan tehty ja tässä olisi niitä taas muutama.
Aurinkotekniikka, kangas maalataan ja sen jälkeen siihen asetellaan jotakin esineitä/asioita päälle. Minä leikkasin ihan piirtoheitin kalvosta kuvioita ja laitoin ne tuohon päälle.


Aurinkotekniikka
Sama tekniikka jatkuu tässä luonnon materiaalia.

Aurinkotekniikka

Tässä on käytetty ruokasuolaa ja kiveä.

Aurinkotekniikka

Sitten niitten annettiin vaan kuivua ja loppu tulos oli tämän tyylinen.


Valmis työ,piirtoheitin kalvolla tehty.





Luonnon materiaalin jäljiltä.





Ruokasuola ja kiven jälki.
Tuossa viimeisessä missä käytin ruokasuolaa, niin olisi melkein vaatinut merisuolan jossa on kide koko suurempi. Tämä hieno suola liukeni väriin eikä juurikaan jättänyt kankaalle mitään jälkeä, suolaa kummiskin oli ihan suhteellisen iso keko mutta sinne se hävisi. 
Muuten olin ihan tyytyväinen lopputuloksiin ja olinkin niin malttamaton silloin odotellessa kuivumista, että pääsen näkemään mitä siellä tapahtuu! 
Mutta nyt myöhäiselle aamupalalle ja sen jälkeen muille hommille. Katsotaan jos tänään vielä kerkeän postausta kirjoitella. :) 
Ja on minulla vielä teille esittelemättä vehnäjauho batiikit. 
Niin ja tänään varmistuu "uutiset" mistä vähän vinkkasin.. 


<3:llä Riina