tiistai 8. toukokuuta 2012

Aurinko

Moikka. Tulin tekemään ihan pika postauksen. Olin tänään vapaa päivällä mutta en oiken mitään saanut aikaiseksi. Oli niin ihana ilma ja kaikkea. Tietysti siivosin minä tänään niin en ihan tekemättömänä ollut ja käytiin me J:n äitin luona tänään. Yritän saada tässä joku päivä kuvattua noita uusia tekeleitä mm. Veljen pojalle menevän peiton, kun vaan saisi niin paljon aikaiseksi. Huomisen ajattelin pyhittää J:n pikkusiskon kanssa tallille menoon. Ja totesin tuossa että ratsastushousuja ei saa korjattua eli kavennettua.. Ei auta kun lähteä huomenna ratsastushousu kauppaan.. On taas niin sekava postaus että... No joka tapauksessa. 
Ja siinä uus hiusmalli, jatkot lähti pois poikkeen jo aikoja sitten. 
Hyvää yötä! 













<3:llä Riina

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vanhoja kuvia.

Moikka. Siivosin eilen koneen kuva osiota joka oli kyllä aivan kaaos.. Kuvia on ihan hirveä määrä. Mutta sitten löytyi kuva kätköistä laiva kortti jota en ole esitellyt. 
Laivan purje on taiteltu ihan tavallisesta valkeasta paperista. Pohjana korttiin käytin vaalean lilaa kartonkia joka on taitettu kahtia. Aallokko osuus on sinistä kartonkia ja pilvi samaista valkeaa paperia mitä purjekkin. 


Kortti meni isänpäivänä minun rakkaalle isipapalle<3


Sitten oli myös jemmassa äidille tehty synttäri kortti.
Korttiin käytin vanhaa postikorttia jossa oli ruusu kuvio, Liimasin sen vaaleanpunaiseen kartonkiin ja somistin kaksi osaisen kortin vaaleanpunaisella silkkinauhalla. Kortin sisään kirjoitin: "Sinä kun vietät synttäreitä, laulaa linnutkin synttärisäveleitä, varmasti nyt onni suosii, kunnes on täynnä seuraava vuosi."  
















Sitten myös neulottu pipo joka meni äidin miehelle samalla mallilla kuin äidin pipo. 
Tässä kuvassa pipossa ei ole vielä fleece-vuorta joka tuli sitten jälkitoimituksena pipoon. :) 















Tänään kävin hakemassa äidiltä saumurin lainaan niin pääsen kaventamaan minun ratsastushousut. Ja vähän muitakin juttuja puuhailemaan. Mutta nyt nukkumaan! Ja hyvää Vappua kaikille! 


<3:llä Riina